2019/09/04

Hiusmallina

Postaus toteutettu yhteistyössä Parturi-kampaamo Noora Anttilan kanssa.

Tämän viikon maanantaina suunnattiin Nooran kanssa Ylöjärvelle SIM Sensitiven vaalennuskoulutukseen. Minä toimin mallina ja Noora otti oppeja vastaan. Koulutuksessa käytiin läpi erilaisia vaalennustekniikoita ja monenlaisia lähtötilanteita. Kaikkien mallien hiukset käytiin siis läpi ja kouluttajat pohtivat, mikä olisi paras tyyli lähteä toteuttamaan vaaleampaa tukkaa jokaisen kohdalla. Asiakkaan näkökulmasta oli erittäin mielenkiintoista kuunnella miten kampaajan ja asiakkaan näkemyserot todella usein eroavat ja välillä radikaalistikin. Asiakkailla on usein epärealistisia odotuksia hiustensa suhteen ja varsinkin nykypäivänä odotukset kampaajilta on todella kovia. Usein kaivetaan Pinterest-kuva esiin ja halutaan tasan samalainen tukka, vaikka oma hius olisi esimerkiksi aivan eri paksuinen ja haastavan värinen verrattuna kuvaan. Esimerkkinä suomalainen hius on usein todella ohutta ja kuivaa (minulla myös). Itse olen sortunut tähän samaan, mutta nyt osaan taas ymmärtää kampaajia ja heidän haasteitaan vähän paremmin.




 Välivaihe

Mun hiusten kohdalla ei lähdetty enää käyttämään vaalennusainetta, koska välivaihe oli jo aika vaalea ja hiusta oli käsitelty sen verran paljon. Ensin Noora laittoi Simplex-hoidon vaikuttamaan ja sen jälkeen muistaakseni hiusmaskin. Kumpikin vaikutti 15 minuuttia ja sen jälkeen ne pestiin pois. Hoitojen jälkeen mun hiukset oli todella sileät, hoidetun tuntuiset ja hiukan puhtaamman väriset. Seuraavaksi Noora sekoitteli värin, jolla oli tarkoitus saada melko puhtaan vaalea lopputulos. Väristä tuli todella kaunis ja välivaiheharmaa sai väistyä vaalean tieltä. Ylläri pylläri, olen taas tosi tyytyväinen! Tiedän etten viihdy kauhean pitkään vaaleana, mutta väillä on mukava olla luonnollinen ja lähellä omaa väriä.


Hoitojen jälkeen


Valmis!

 

 Syyskuun yhteistyötarjouksena kaikkiin syyskuun väri + leikkaus aikoihin maksuton kulmien muotoilu sekä väriäys! Mainitset vain Instagram tunnukseni @susanna.lilja aikaa varatessasi. Lisäksi kaikki GOLDin tuotteet -30% Nooran liikkeessä!

Parturi-kampaamo Noora Anttilalle voit varata aikoja numerosta: 040-0179197 ja hänen töitään pääset katsomaan tästä!

With love, Susku

2019/08/25

WHAT? Välivaihe kohti blondia

 Postaus on toteutettu yhteistyössä Parturi-kampaamo Noora Anttilan kanssa!

Syyskuun yhteistyöetuna kaikille väri + leikkaus -palveluiden varaajille maksuton kulmien muotoilu sekä väriäys! Muistat vain mainita Instagram tunnukseni @susanna.lilja aikaa varatessasi!<3
 Huom! Etu voimassa syyskuulle varattuihin aikoihin.
 
 Tästä on hyvää vauhtia tulossa pelkkä tukkataikoja -blogi.:D Haha, no mitäs tuosta! Kirjoitan siitä mistä tykkään ja tällä hetkellä tykkään fiilistellä mun hiuksia ja täykkäri kampaajaa!

Olen menossa Nooran malliksi SIM Sensitiven vaalennuskoulutukseen syyskuun alussa ja päätettiin antaa tukan huilia tämä elokuu. Luonnollisesti vaalennuskoulutuksessa käydään läpi uusimpia vaalennustekniikoita ja musta olisi tarkoitus tulla blondi.


NO MITÄS SITTEN KÄVIKÄÄN...
Yhtenä päivänä piipahdin lounastreffeille Nooran kampaamolle eikä siinä kauaa mennyt, kun istuin jo penkissä. Eräällä kampaajanaisella syyhysi sormet sen verran paljon, että pitihän hänet päästää kokeilemaan jotain uutta vaalennusjutskaa mun tukkaan. Itse en hirveästi kyseisistä aineista ymmärrä, mutta sellaista sinistä tahnaa se oli. Vaalennushan ei kovin hyvin lopulta tehonnut kirkkaan keltaiseen tukkaani (TODISTETUSTI ON AINAKIN YKSI VÄRI, JOKA MUN TUKASSA PYSYY!!) ja Noora peittikin sen sitten metallinhohtoisella violetilla.
 



Välivaiheeksi oikein bueno väri ja olen erittäin tyytyväinen asiakas jälleen kerran! Olin ihan, että ''WHAT?'', kun näin itseni peilistä. En todellakaan odottanut näin hyvää tulosta ottaen huomioon lähtötilanteen, mutta kaikkeen tuo nainen vain pystyy! Olenkin saanut jo paljon kehuja tästä väristä.:) 
  
ja

Psst! Kuvan hiuskoruja sekä eläinkuosisia hiusdonitseja löytyy Nooran liikkeestä!;)

With love, Susku

2019/07/09

Yellow is my happy color!

Postaus toteutettu yhteistyössä Parturi-kampaamo Noora Anttilan kanssa.

Helloo! Täällä ollaan taas tukka-asioissa. Mehujätskikesätukka pääsi haalenemaan aika hyvin, koska ihan tarkoituksella jätin ylläpidon pois plus olin paljon auringossa. (Halusin nähdä mihin suuntaan se haalenee.) Väri oikeastaan haalistui aika kivan tasaisesti, ei siis ollenkaan pahan näköinen haaleanakaan. Alla kuva lähtötilanteesta!




Alun perin oli tarkoitus sävyttää tällä kertaa vain vähän ja kirkastaa väriä. MUTTA, me ollaan molemmat kuitenkin niin innoissamme about kaikista väreistä, joten lähtihän se sitten lapasesta.:D Toisaalta pohja oli aika ihanteellinen heittää siihen vähän räiskyvää oranssin keltaista. 





Mä tykkään ihan sairaasti tästä keltaisesta! Meillä on mennyt myös nämä värit vähän vuodenaikojen mukaan. Keväällä heleää ruusukultaa, kesäkuussa räiskyvän värinen kesätukka ja nyt heinäkuussa loppukesää kohden vähän syksyisempiä sävyjä. Vähän on jo korvan takana mikä mahtaa olla elokuun väri. Onko arvauksia?:)

Vitsit, kun on aina yhtä kiva mennä Nooran penkkiin. Hän on kyllä todellinen ammattilainen ja ei ole hetkeäkään sellainen olo, että joku juttu menisi pieleen. Noora uskaltaa lähteä myös tosi rohkeasti kokeilemaan vähän haastavampiakin juttuja ja uuden oppiminen on myös lähellä hänen sydäntään. Kannattaa mennä katsomaan Instagramista @parturikampaamonooraanttila, mitä ihania kampauksia (kuvassa näkyvän lisäksi) hän on myös tehnyt kesän aikana! Noora pysyy todellakin ajan hermoilla ja tietää uusimmat trendit!

Kuvissa näkyviä hiuskoruja on muuten Nooran liikeessä myynnissä osoitteessa Viinikankatu 22, Tampere. Nehän on nyt ihan kuuminta muotia ja mä ainakin lämpenen aivan täysin!

Käy tsekkaamassa Nooran nettisivut TÄSTÄ!

Meidän kesäkamppis on myös edelleen voimassa, eli aikaa varatessa mainitsemalla Instagram käyttäjätunnukseni @susanna.lilja, saat kaikista VÄRI + LEIKKAUS palveluista 10% alennuksen!

With love, Susku

2019/06/20

KESÄTREENIRYHMÄ

Toteutin pitkäaikasen haaveni ja laitoin hihat heilumaan treeniryhmän järjestämiseksi!!

Ekana info! 

SHM Personal Training kesätreeniryhmä pärähtää käyntiin heinäkuussa! Ensimmäinen treeni on 6.7. lauantaina klo. 10-11:15 ja jatkossa treenit ovat myös samaan aikaan. Hinta on 5€/kerta sisältäen 10% Alv. Maksu onnistuu käteisellä tai laskulla. Kaikkiin treeneihin EI tarvitse sitoutua. Ehtona on ainoastaan sitoutua yhteen treeniin kerralla ja ilmoittaa siitä viimeistään VIKKOA ENNEN treenin ajankohtaa. Näin tiedän, toteutuuko ryhmä vai ei. Treeni pidetään, jos tulijoita on vähintään viisi. 




Ensimmäinen treeni pidetään Tampereen Lapinniemessä Koukkuniemen sairaalan takana olevalla nurmialueella, Näsijärven rannalla. Paikat voivat vaihdella, mutta treenit pidetään aina kuitenkin Tampereella.  Ensimmäinen treeni on kiertoharjoittelua jaloille, pyllylle ja keskivartalolle. 
TERVETULOA!:)

Musta on aina tuntunut siltä, että sovin paremmin ryhmäliikunnanohjaajaksi kuin yksilövalmennukseen. Oon pitkään pohtinut treeniryhmää ja tuossa vähän aikaa sitten totesin, että eipä siinä auta muu kuin laittaa hihat tosiaan heilumaan! Näin yrittäjänä kukaan muu ei oikein tee sitä mun puolesta, hehe. Mun haaveena on  myös hankkia muunmuassa Body Pump lisenssi, että pääsisin ohjaamaan kyseistä tuntia kuntokeskuksiin. 




Tuu hei ihmeessä kesätreeniryhmään ja ota kaveritkin mukaan! Suunnittelen tunnit eri teemoilla eli joka kerta on erilainen treeni. Luvassa on esimerkiksi porras -ja mäkitreeniä. Näissä treeneissä ei ole mitään vaikeita juttuja ja kaiken voi tehdä oman kunnon mukaan eli rohkeasti vain ilmoittautumaan!:) 

Ilmoittautumiset otan vastaan osoitteeseen: shmpersonaltraining@gmail.com


With love, Susku

2019/06/14

Mehujätskikesätukka

Postaus on toteutettu yhteistyössä Parturi-kampaamo Noora Anttilan kanssa.

Eilen istuin taas Nooran penkkiin Viinikassa. Me oltiin lähetelty kuvia jo parin viikon ajan puolin ja toisin, millaista tukkaa olisi kiva alkaa toteuttamaan. Montaa mietittiin oranssi-keltaisesta turkoosi-pinkkiin, mutta lopulta päädyttiin melko alkuperäiseen suunnitelmaan. Kahvit siis keittymään ja hommiin! Ja hei muistakaahan että karvakaverit ja lapsetkin ovat tervetulleita kampaamoon. Ei missään nimessä jätetä heitä kuumiin autoihin! Munkin piti ottaa Armi mukaan, mutta JO TOISTA KERTAA unohdin hänet kotiin...:D

Noora aloitti kevyellä vaalennuksella ja se onnistui tosi hyvin! Pestessä näkyi vähän oranssia, mutta kuivana tukka oli ihan blondi. Todettiin, että mun tukasta on aika helppo poistaa väriä. Se on iso plussa, koska mä lähden kokeilemaan melkein mitä vaan ja Noora tykkää käyttää paljon värejä! Vaalennuksen jälkeen Noora tasoitti latvat kuumilla saksilla, jolloin kuumuus sulkee hiuksen pään ja estää esimerkiksi kaksihaaraisuutta. Latvojen tasoituksen jälkeen sain aika räikeän coctailin väriä päähäni ja innolla odotettiin mitä sieltä paljastuu. 








Ja lopputuloshan oli juuri sellainen kuin kuvittelimme. Sopivassa suhteessa pinkkiä, keltaisia ja oranssia. Keltainen erottuu kivasti alta ja kun nostan tukan ylös se paljastuu ihanasti. Oon super tyytyväinen ja kannan ilolla tätä ihanaa mehujätskikesätukkaa. Noora on super taitava väritöissä, suosittelen!:)

Muistutan vielä tarjouksesta! Mainitsemalla aikaa varatessasi Instagram käyttäjänimeni @susanna.lilja, saat 10% alennusta Nooran leikkaus + väri palveluista. Saa toki mennä myös seurailemaankin sekä minua että Nooraa!





With love, Susku